Hyvät lajitoverit,

Kiitos jäsenyydestänne Padel Club Finland ry:ssä, maailman nopeimmin kasvavan mailapelin Suomen suurimmassa seurassa.

Padel elää parhaillaan todellista läpimurtoaan Suomessa ja koko Euroopassa. Lajin harrastajamäärät kasvavat joka päivä ja on arvioitu, että Suomessa olisi tällä hetkellä jo 15-20.000 harrastajaa. Se on helppo uskoa, kun katselee klubeillamme jatkuvasti kasvavaa uusien pelaajien määrää. Me Padel Club Finlandissa olemme vahvasti mukana padelin lajitietoisuuden ja harrastepaikkojen kehittämisessä. Viime vuonna saimme seuralle uuden klubin Espoon Suomenojalle, nyt alku vuodesta Kilon klubi laajenee kahdeksan kenttäiseksi ja Raisioon avautuu viiden kentän padelkeskus maaliskuussa.


Siirrymme Suomisport seurapalveluun helmikuussa

Yhtenä seurauudistuksena olemme siirtymässä jäsenrekisterin / jäsenpalvelun osalta käyttämään Olympiakomitean kehittämää Suomisport seurapalvelua. Saamme palvelun käyttöön helmikuussa, jonka vuoksi tulemme laskuttamaan tämän vuoden jäsenmaksut vasta helmikuun loppu puolella. Palvelu tuo mukavia parannuksia ja uusia toimintoja seuran toimintaan ja tiedottamiseen. Kerromme tästä lisää tuonnempana.

VUODEN 2020 JÄSENMAKSU ON 40 € SISÄLTÄEN SEURAAVAT EDUT:

  • 32 € alennuskoodi Playtomic applikaation kautta tehtävään varaukseen.
    Tämä etu astuu voimaan jäsenmaksun maksamisen jälkeen eli on mahdollista käyttää noin maaliskuusta alkaen.
  • Alennus vakiovuoroista ja arkipäivien klo 6 – 16 pelivuoroista, kts. hinnasto.
  • Perhetunnit arkisin 6 – 16 ja viikonloppuisin 20 € / tunti sisältäen vuokramailat.
  • Kahden henkilön treenivuorot arkisin klo 6 – 16 ja viikonloppuisin 20 € / tunti
    Näiden (perhe+treeni) etujen käyttämiseen tarvittavat jäsenkoodit ja varausohjeet informoidaan erillisessä jäsenten tiedotteessa viikolla 4.
  • Osallistumisoikeus seuran tapahtumiin ja pelimatkoihin. Vuoden päättää perinteiset seuranmestaruuskisat ja pikkujoulut, joiden osallistumismaksu 0€.
  • 20 % alennus PadelShopin tuotteista poislukien pallot.
  • Padelliiton jäsenyys. Kuulumalla Padel Club Finland ry:een kuulut samalla myös Suomen Padelliittoon ja voit mm. osallistua virallisiin kilpailuihin Suomessa (Kansalliset kisat, Finnish Padel Tour, SM -kisat). Huomaathan kuitenkin, että tarvitset lisäksi liiton kilpailulisenssin (lisätietoja www.padel.fi)
  • Muita kausikohtaisia etuja, joista tiedotamme vuoden aikana erikseen.

 

JUNIORIJÄSENYYS 10 € / VUOSI ALLE 18-VUOTIAILLE:

  • PCF pelipaidan ja hikinauhan
  • Alennus mailasta -40%, PadelShopin tuotteista -20%
  • Osallistumisoikeus seuran tapahtumiin ja pelimatkoihin. Vuosi huipentuu ilmaisiin junioreiden mestaruuskisoihin joulukuussa 2020.
  • Perhetunnit arkisin 6 – 16 ja viikonloppuisin 20 € / tunti sisältäen vuokramailat.
  • Kahden henkilön treenivuorot arkisin klo 6 – 16 ja viikonloppuisin 20 € / tunti.
    Näiden (perhe+treeni) etujen käyttämiseen tarvittavat jäsenkoodit ja varausohjeet informoidaan erillisessä jäsenten tiedotteessa viikolla 4.
  • Muita kausikohtaisia etuja, joista tiedotamme vuoden aikana erikseen.

Tässä vaiheessa toivotamme mukavia pelejä kaikille, nähdään klubeilla.

Padel Club Finland ry
Mika Saunamäki
Puheenjohtaja
sekä muu seuran porukka

mika@padelclub.fi
045 6791910